Valosaaste

Kuvia valosaasteesta. Keinovalot ovat muuttaneet elinympäristämme runsaan 100 vuoden ajan. Pienen kuvan saa isommaksi klikkaamalla sitä hiirellä.

Kylmäpihlaja on Rauman saariston uloin luoto Raumanmeren reunalla, kymmenkunta kilometriä mantereesta. Vuonna 1953 valmistui Kylmäpihlajan majakka. Tornin korkeus on noin 31 metriä. Majakan valo, 1,26 miljoonaa kandelaa, neljä perättäistä välähdystä ulottui silloin 27 meripeninkulman päähän eli yli 45 km. Valon kantavuutta pienennettiin rakennuksen peruskorjauksen yhteydessä 1988 15 meripeninkulmaan eli noin 25 km:n.

Kuva: 18mm f/4.5 ISO1600 4s 31.8.2006 Pentti Karvinen
Rauma kuvattuna Kylmäpihlajasta käsin. Kaupunki tai sitä vastaava yhdyskunta kehittyi vähitellen keskiajan lopulla. Suomen kolmanneksi vanhimmalla, 1442 perustetulla kaupungilla on ikää reilut puoli tuhatta vuotta. Asukkaita Raumalla on noin 36500 vuonna 2006. Vanha Rauma on UNESCO:n valitsema maailmanperintökohde. Kaupungin valot näkyvät vaivatta kymmenen kilometrin päähän ja värjäävät loisteellaan taivaan punertavaksi.

Kuva: 50mm f/5.6 ISO800 8s 31.8.2006 Pentti Karvinen
Olkiluoto kuvattuna Kylmäpihlajasta käsin. Matkaa kertyy noin 12 km. Eurajoen Olkiluodon ydinvoimalaitosten ympäristö on luonnonkaunista ja monimuotoista Satakuntaa. Olkiluotoon rakennetaan Suomen viides ydinvoimala (OL3) sekä Suomen käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitos. Molempien Olkiluodon nyt tuotannossa olevien laitosyksiköiden nettosähköteho on 840 MW. OL3 tulee olemaan sähköteholtaan noin 1600 MW.

Kuva: 50mm f/5.6 ISO800 8s 31.8.2006 Pentti Karvinen

Tutustutaan seuraavaksi tarkemmin niihin rakeneisiin jotka tuottavat Raumalla taivalla loistavan valosaasteen.
Kuva: 30.10.2006 2:20 Pentti Karvinen

Valtatie 8 (E8) kulkee Rauman kaupungin itäisten osien halki pohjois etelä suunnassa. Lähimmät kaupungit ovat pohjoisessa Pori (47 km) ja etelässä Turku (91 km). Valtatie 12 tulee idästä. Tiehallinnon mukaan (tilastot vuodelta 2003) Rauman kohdalla päästään yli 9000 ajoneuvon liikennemääriin vuorokaudessa. Onnettomuuksia tapahtuu 9-13 kappaletta sataa tiekilometriä kohden vuodessa.

Kuva: 55mm f/5.6 ISO400 0,5s 30.10.2006 Pentti Karvinen
Rauman näkötorni (vesitorni) on näkyvällä paikalla mäen päällä. Se näkyy niin kaupunkilaisille, kuin E8 tietä ohikulkeville.





Kuva: 50mm f/1.8 ISO800 1/30s 26.10.2006 Pentti Karvinen
Rauman linja-autoasema






Kuva: 39mm f/5.0 ISO400 0,4s 30.10.2006 Pentti Karvinen
Rauman kaupungintalo sijaitsee aivan kaupungin keskustassa. Vanha osa (tornillinen rakennus) ja uusi osa (puiden katveessa) sijaitsevat vierekkäin.






Kuva: 21mm f/3.5 ISO400 1,3s 30.10.2006 Pentti Karvinen
Raumalla on uusittu joidenkin kortteleiden katuvalaistusta. Etualalla on vanhoilla katulampuilla varustettu alue ja taustalla uusittu alue.





Kuva: 55mm f/5.6 ISO400 1,3s 30.10.2006 Pentti Karvinen
Anundilan aukio on "parasta" mitä Rauma voi tarjota katujaan astelevalle. Valoa riittää ja katua on lämmin kulkea katulämmityksen johdosta. Suihkulähde solisee ja kaupungissa kaikki hyvin. Aamuyön tunteina puuttuvat vain kaupunkilaiset. Minua yhtä hassahtanutta kuvien räpsijää lukuunottamatta. Paljonkohan tähän menee energiaa ja veronmaksajien rahaa neliömetriä kohden?


Kuva: 27mm f/4.0 ISO400 0,3s 30.10.2006 Pentti Karvinen
Vanha Raatihuone sijaitsee vanhan Rauman keskeisellä paikalla torin laidassa. Rakennus valmistui 1776 ja toimii nykyisin museona. Vanhan Rauman rakennukset ovat pääosin 1700- ja 1800-luvuilta.



Kuva: 47mm f/5.6 ISO400 2s 30.10.2006 Pentti Karvinen
Vanhan Rauman kupeessa on Pyhän Ristin kirkko. Se on rakennettu 1400-luvulla ja on alkujaan ollut fransiskaaniluostarin kirkko. Kirkon torni on rakennettu 1816. Valkeaksi värjättyä tornia ovat merenkulkijat entisaikoina käyttäneet maamerkkinä.




Kuva: 47mm f/5.6 ISO400 1,6s 30.10.2006 Pentti Karvinen
Rauman keskustassa on kävelysilta kanalin yli. Taustalla juuri täydellisen peruskorjauksen läpikäynyt Karin koulu.





Kuva: 25mm f/4.0 ISO400 0,8s 31.8.2006 Pentti Karvinen
Rauman pääkirjasto sijaitsee kanalin rannalla.






Kuva: 37mm f/5.0 ISO400 8s 30.10.2006 Pentti Karvinen
Eräs mielenkiintoisemmista valaistuksista kaupungissa. Kanalinranna ja Satakunnan Ammattikorkeakoulun Liiketalouden Rauman yksikön takaseinän väliin on asennettu rivi pallovalaisimia.





Kuva: 45mm f/5.6 ISO400 2s 30.10.2006 Pentti Karvinen
Syväraumanlahden venesatama on kesäisin veneitä piukassa. Suomen suurimmassa pienvenesatamassa on noin 1500 venepaikkaa.





Kuva: 41mm f/5.0 ISO400 6s 30.10.2006 Pentti Karvinen
Rauman satama työllistää yli 600 henkilöä ja siellä käsitellään vuosittain 4,88 miljoonaa tonnia rahtia.





Kuva: 55mm f/5.6 ISO400 0,5s 30.10.2006 Pentti Karvinen
Laaja satama-alue on runsaasti valaistu.






Kuva: 41mm f/5.0 ISO400 1,3s 30.10.2006 Pentti Karvinen
Sataman ja telakan nosturit kohoavat korkealle.






Kuva: 48mm f/5.6 ISO400 2,5s 30.10.2006 Pentti Karvinen
Aker Yards Rauman telakka työllistää noin 1000 henkeä. Rauman telakka on erikoistunut matkustaja-autolauttoihin, sekä lisäksi monitoimimurtajiin ja laivaston aluksiin.




Kuva: 28mm f/4.0 ISO400 8s 30.10.2006 Pentti Karvinen
Raumalla on myös rautatieasema. Rauman kaupunki rakensi omin varoin rautatien Kokemäelle. 48 kilometrin pituinen rata valmistui vuonna 1896. Tavara- ja matkustajaliikenne oli vilkasta. Varsinkin sataamaan toimintaan ja teollisuuden lisäntymiseen kaupungissa radalla oli suuri merkitys. Kaupunki myi radan 1950 valtiolle. Matkustajaliikenne lopetettiin vuonna 1988. Tavaraliikenne jatkuu edelleen vilkkaana.

Kuva: 31mm f/4.5 ISO400 0,5s 30.10.2006 Pentti Karvinen
Tavaraa Raumalle saapuu myös kumipyörillä. UPM:n itäportilla on laaja tukkirekkojen vastaanottoalue. Metsäteollisuuden tarpeisiin tuodaan puutavaraa monta tukkirekallista vuorokaudessa. Samalla alueella sijaitsee toistensa läheisyydessä useita metsäteollisuus yrityksiä. Metsäteollisuudella on ollut vahva jalansija alueella ensin sahan ja myöhemmin sellutehtaan myötä. Toiminta tehdasalueella juontaa juurensa vuoteen 1912.

Kuva: 34mm f/4.5 ISO400 1/4s 30.10.2006 Pentti Karvinen
UPM:n paperitehdas työllistää Raumalla noin 1100 henkilöä. Tehtaan tuotantokapasiteetti on vuodessa 1,26 miljoona tonnia aikakausilehtipaperia.





Kuva: 41mm f/5.0 ISO400 1,3s 30.10.2006 Pentti Karvinen
Botnian Rauman tehdas tuottaa 580 000 tonnia TCF-valkaistua havusellua vuodessa. Puuta tähän käytetään 3,3 miljoonaa kiintokuutiometriä. Tehdas aloitti toimintansa 1996 ja työllistää noin 160 henkilöä.




Kuva: 50mm f/1.8 ISO800 1/5s 26.10.2006 Pentti Karvinen
Forchem aloitti maailman suurimman mäntyöljytislaamon toiminnan Raumalla vuonna 2002. Erilaisia mäntyöljyn jalosteita valmistuu 150000 tonnia vuodessa. Tämä on noin 10 prosenttia maailman tuotannosta. Tehdas tarjoaa työtä noin 40 henkilölle.




Kuva: 27mm f/4.0 ISO400 0,4s 30.10.2006 Pentti Karvinen

Palaa takaisin..
http://seula.net/valosaaste/  © 2006 Pentti Karvinen, pentti piste karvinen (ät) seula piste net